Koulutuskalenteri

Pelipaja Game Lab

Koulutuksen sisältö

Peliteollisuuden kehittäminen ja vahvistaminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke toteuttaa Centria-ammattikorkeakoulussa pelipajakoulutuksen. Seuraava ryhmä aloittaa tammikuussa 2019. Hae mukaan!

Hankkeen tarkoituksena on kehittää game lab -tapaista toimintamallia pilkkomalla opintokokonaisuudet pienemmiksi moduuleiksi, luomalla verkostoja partnereiden ja alueellisten pelikehittäjien kanssa. Pelipajaan tuodaan myös ulkopuolisia asiantuntijoita pitämään koulutuksia, verkostoidutaan alan tapahtumissa ja kehitetään toimintamallia yhteistyössä alueen elinkeinoelämän kanssa. Tavoitteena on elinkelpoisten pelikehitystiimien tuottaminen alueelle ja Pohjois-Suomen pelialan kehityksen tukeminen. Centria-ammattikorkeakoulun Pelipaja laajentaa osallistujien osaamista myös VR- ja AR-teknologioiden koulutuksena.

Hankkeen kautta seurataan myös kansainvälisen pelialan trendejä ja kehitystä. Uutta tietoa ja osaamista siirretään koulutukseen ja alueen yrityksiin. Hankkeen myötä alueelle syntyy uusia pelialan tuotteita ja yrityksiä.

Kohderyhmä
Pelialalle haluavat omaehtoiset työttömät ja muuntokoulutettavat, irtisanomisajalla olevat tai työttömyysuhan alaiset henkilöt, toisen asteen ja lukion opiskelijat väyläopintojen kautta, alueen e-sport joukkueet ja niiden jäsenet sekä ammattikorkeakoulun henkilökunta.
Koulutukseen voi osallistua myös työn ohessa.

KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
Pelipajan sisältö on suunniteltu vuosien kokemuksen perusteella tukemaan osallistujien osaamista.

Game Lab Lead, yhteensä 6 ects
Game Lab Lead -opintojakso sisältää valmennusta muun muassa rooleista pelitiimeissä, pelisuunnittelun perusteet, pelimoottorin perusteet (Unity), sisällöntuotannon perusteet (2d ja 3d grafiikka, audio ym), kansainväliset pelimarkkinat, sosiaalisen median perusteet (FB, Instagram,Twitter, yms), game jamit, tasosuunnittelun perusteet, pelialan sanasto/termit. Tärkeänä osana opintojaksoa on kustannusten ymmärtäminen, man rate ja burn rate, rahoitus ja mistä sitä voi saada. Opintojaksolla käsitellään myös versionhallintaa ja aineistonhallintaa, joita koulutetaan koko game labin ajan. Hankkeen mukaisesti perehdytään myös etätyöskentelyn työkaluihin ja menetelmiin.

Game Marketing, yhteensä 4 ects
Tämä opintokokonaisuus sisältää pelin markkinoinnin syvemmin, markkina-analyysi, kommunikointi yhteisön kanssa, pelisuunnittelu yhteisön kannalta, käyttäjähankinta, sosiaalinen media markkinoinnissa, press kitin, viestintäsuunnitelman ja markkinointimateriaalin tuottamisen.

Game Community, yhteensä 10 ects
Yhteisön opintokokonaisuus jatkuu koko game labin ajan ja sisältää aiheita mm. yhteisön rakentamiseen, kommunikointiin ja markkinointiin. Tässä kokonaisuudessa käsitellään myös yhteyksiä streamaajiin, julkaisijoihin ja partnereihin. Osallistujien kanssa toteutetaan game jameja ja kilpailullisia verkkopelitapahtumia. Markkinoinnissa tutustutaan myös käyttäjien tietojen käsittelyyn Euroopassa (GDPR) ja muualla.

Game Core, yhteensä 7 + 10 ects ja Game Core Mobile, yhteensä 8 ects
Nämä opintokokonaisuudet sisältävät peliprojektin valmennusta joko valmiista tai osallistujien omasta aiheesta. Opintokokonaisuudessa käydään läpi pelin markkina-analyysi, presskitti, web-sivut (joilla dev blogi ym markkinointi materiaali), pelisuunnittelu, moninpelin haasteet, hahmo-, tehtävä- ja tasosuunnittelu. Samalla pyritään saamaan näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Kokonaisuuden lopuksi ulkopuoliset arvioijat antavat palautetta pelistä ja tiimistä. Valmennusta annetaan suunnittelusta, ohjelmoinnista, sisällöntuotannosta ja markkinoinnista.

Game Vertical Slice, yhteensä 15 ects
Viimeisessä kokonaisuudessa osallistujia valmennetaan tekemään aiempien kokonaisuuksien projekti pidemmälle ns. vertical sliceksi. Tämä kokonaisuus kokoaa yhteen kaikki aiemmin läpi käydyt aiheet ja lisää vielä valmennusta yrittäjyydestä.

Koulutukseen hakeminen
https://pelipaja.centria.fi/hae

Lisätiedot
Ville Autio, projektipäällikkö
puh. 044 449 2626
ville.autio@centria.fi


Organisaatio Centria
Koulutus alkaa Ajankohdasta riippumaton
Hakuaika päättyy Jatkuva haku
© Opastin • Neuvonta- ja ohjauspalvelu
Yhteystiedot
Intra


Opastin-palvelun ovat tuottaneet Opin Ovi Keski-Pohjanmaalla ja Opin Ovi SME -hankkeet. Hankkeet on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston ja valtion tuella.