Koulutuskalenteri

Lean perusteet

Koulutuksen sisältö

Lean-ajattelussa keskitytään tuottamattoman toiminnan poistamiseen, tuodaan ratkaisuja tuotannollisen toiminnan tehokkuuden kasvattamiseen sekä hukan ja vaihtelun pienentämiseen. Leanin avulla pyritään tekemään oikeita asioita, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa ja näin ollen parantamaan prosessien virtausta. Leanin avulla voidaan paljastaa tuotannollisen toiminnan tavanomaisimmat ongelmat. Lean-ajattelu tarjoaa työkaluja näiden ongelmien poistamiseen ja jatkuvaan kehittämiseen. Lean koulutuksessa tuodaan tiivistetysti esille Leanin perusperiaatteet sekä sen vaikutusta ja merkitystä yritykselle. 

Kahden päivän Lean-koulutus toteutetaan käytännönläheisesti mm. erilaisten harjoitusten avulla.

Kohderyhmä
Koulutus soveltuu kaikille tuotannon työntekijöistä esimiehiin ja yritys­johtoon, joiden tehtäviin kuuluu prosessien kehittäminen ja tuottavuuden parantaminen.

Koulutuksen aikataulu
to 8.11.2018  klo 9-16
ke 21.11.2018  klo 9-16

Sisältö

koulutuspäivä to 8.11.  klo 9-16
  -  Mitä Lean on ja mitä sillä tavoitellaan?
  -  Asiakasarvo ja arvonluonti
  -  Mistä hukka syntyy?
  -  Arvoa lisäävä aika ja ei-arvoa lisäävä aika
  -  Prosessin vaihtelunhallinta
  -  Yrityksen ydinprosessin kuvaus (SIPOC)
  -  Tuotannon arvovirta ja sen kuvaaminen
  -  Ydinprosessin mittaaminen -tehtävänanto

koulutuspäivä ke 21.11.  klo 9-16
  -  Tuotannon arvovirtakuvauksen tekeminen kotitehtävän pohjalta
  -  Tuotannon virtaus ja pullonkaulat
  -  Lean-tuotannon simulointi

Koulutuspaikka
Centria tutkimus ja kehitys, Vierimaantie 7, Ylivieska

Hinta
290 € /hlö (+ alv 24%). Hinta sisältää koulutuksen, jaettavan materiaalin, todistuksen sekä lounaat ja kahvit.

Kouluttaja/lisätiedot
Laatuasiantuntija Sakari Kinnunen, puh. 040 628 0087, sakari.kinnunen@centria.fi

Sakari Kinnunen toimii Centria-ammattikorkeakoulussa Centria tutkimus- ja kehityksen laatuasiantuntijana. Sakarin työ koostuu asiakasyritysten laadunhallinnan kehittämisestä sekä yritysten henkilöstön ja aikuisopiskelijoiden kouluttamisesta. Hänen keskeisintä osaamista on laadun kehittäminen, johtamisjärjestelmät (laatu- ja ympäristöjärjestelmät) sekä Lean ja prosessien kehittäminen. Sakarilla on Six Sigma Black Belt -pätevyys. Lisäksi hän on toiminut useita vuosia projektipäällikkötehtävissä.

Ilmoittautuminen 1.11. mennessä
Anja Nikkarikoski, puh. 044 4492 720, anja.nikkarikoski@centria.fi
Paula Oja, 044 4492 721, paula.oja@centria.fi

Peruutusehdot
Ilmoittautumisen voi perua maksutta viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua. Tämän jälkeen tulleista peruutuksista veloitamme 50% osallistumismaksusta. Peruuttamattomasta koulutuspaikasta veloitamme kurssin hinnan.
Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa työskentelevälle henkilölle.

Koulutuksen toteutuminen vahvistetaan ilmoittautumisajan päätyttyä.


Organisaatio Centria
Koulutus alkaa 8.11.2018
Koulutus päättyy 21.11.2018
Hakuaika päättyy 1.11.2018
Hinta 290 € /hlö (+ alv 24%)
Laajuus 2 pv
© Opastin • Neuvonta- ja ohjauspalvelu
Yhteystiedot
Intra


Opastin-palvelun ovat tuottaneet Opin Ovi Keski-Pohjanmaalla ja Opin Ovi SME -hankkeet. Hankkeet on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston ja valtion tuella.