Aikuisten neuvonta- ja ohjauspalvelut  »Ajankohtaista

Centrian Game Lab aloitti toimintansa

Centrian ensimmäinen Game Lab aloitti toimintansa tänä syksynä Ylivieskassa. Ensimmäinen kuukausi on vierähtänyt nopeasti tiimien valmistellessa ensimmäisiä pelikonsepti ehdotuksiaan. Game Labissa aloitti yhteensä 12 osallistujaa, joista vain muutama on Centrian opiskelijoita. Nykyiset osallistujat osallistuvat toimintaan ensi kesäkuuhun saakka. Tämän syksyn aikana tiimit kehittelevät konseptinsa prototyypeiksi ja joulun aikaan näitä esitellään pelialan julkaisijoille.

Centria Game Lab on 60 opintopisteen koulutus. Game Lab sisältää luentoja ja valmennusta kaikista pelialan osaamisalueista, sisältäen ohjelmoinnin, suunnittelun, markkinoinnin ja yritystoiminnan. Tavoitteena on luoda osallistujille uutta osaamista ja auttaa uusien pelituotteiden kehittämisessä. Näin osallistujat valmistuvat mahdollisimman suoraan pelialan osaajiksi joilla on näyttöä osaamisestaan. Mahdollisuutena Game Labissa on myös startup-yrityksen perustaminen.

Tällä hetkellä Game Labissa on kolme tiimiä, Space Robot, Monster Mash ja Cyborg Derby. Lokakuun alussa yksi tiimeistä karsitaan ja tekijät yhdistetään muihin tiimeihin.

Space Robot on sivusta kuvattu puzzle-platformer-peli jossa pelaaja ohjelmoi vaarallisessa ympäristössä toimivaa robottia. Kentissä on tehtäviä, jotka pitää suorittaa kentän läpäisemiseksi.

Monster Mash on lintuperspektiivistä esitetty action-rpg, jossa pelaaja kehittää omia sankareitaan ja taistelee nopeatempoisissa areenataisteluissa hirviöitä vastaan.

Cyborg Derby on tulevaisuuteen sijoittuva kilpailupeli. Pelaaja ajaa kilpaa omalla kyborgillaan ja pyrkii kuljettamaan pelivälineenä toimivan robottipallon riittävän monta kierrosta radan ympäri.

Lisätiedot:
kehitysinsinööri Ville Autio, ville.autio@centria.fi, 044 449 2626






Takaisin »
© Opastin • Neuvonta- ja ohjauspalvelu
Yhteystiedot
Intra


Opastin-palvelun ovat tuottaneet Opin Ovi Keski-Pohjanmaalla ja Opin Ovi SME -hankkeet. Hankkeet on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston ja valtion tuella.