Aikuisten neuvonta- ja ohjauspalvelut  »Ajankohtaista

Haemme liiketalouden (taloushallinto) yliopettajaa


Haemme liiketalouden (taloushallinto) yliopettajaa toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen Centria-ammattikorkeakouluun 1.8.2015 alkaen. Tehtävän ensisijainen sijoituspaikka on Kokkola.

Taloushallinnon yliopettajan ydintehtävänä on toimia taloushallinnon syventävien opintojen vastuuopettajana liiketalouden koulutusohjelmassa.

Yliopettajan tehtäviin kuuluvat liiketalouden opetuksen suunnittelu, toteutus ja kehittäminen hyödyntäen läheisesti Centria-ammattikorkeakoulun yhteistyöverkostoa alueen yrityksiin, julkisen sektorin organisaatioihin, yhteistyöoppilaitoksiin sekä kansainvälisiin kumppaneihin.

Toimenkuvaan kuuluvat lisäksi tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä opinnäytetöiden ohjaus.

Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää hakijalta vahvaa pedagogista osaamista, taloushallinnon, toiminnanohjausjärjestelmien ja tilintarkastuksen syvällistä teoreettista ja käytännön osaamista.

Arvostamme monipuolista liike-elämän kokemusta sekä kokemusta opetustehtävistä, kykyä hyödyntää digitaalisia välineitä opetuksessaan sekä valmiutta tarttua uusiin haasteisiin nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.

Edellytämme:

  • soveltuvaa jatkotutkintona suoritettua lisensiaatin tai tohtorin tutkintoa
  • käytännön kokemusta taloushallinnon ja tilintarkastuksen tehtävistä
  • vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot. Tämän estämättä yliopettajan työsuhteeseen voidaan ottaa henkilö ehdolla, että hän kolmen vuoden kuluessa työsuhteen alkamisesta suorittaa vaaditut opettajan pedagogiset opinnot.
  • sujuvaa englannin kielen taitoa ja valmiutta opettaa englanniksi.


Palkkaus määräytyy yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Hakemukset toimitetaan 27.5.2015 klo 16 mennessä osoitteella

Centria-ammattikorkeakoulu Oy
Talonpojankatu 2A
67100 Kokkola

tai sähköpostilla osoitteeseen info@centria.fi

Kuoreen / otsikkokenttään merkintä "yliopettaja, liiketalous”

Lisätietoja
yksikönjohtaja Hannele Teir, hannele.teir@centria.fi, 044 725 0438 tai yliopettaja Marko Ovaskainen, marko.ovaskainen@centria.fi, 044 725 0435. Aiemmin tulleet hakemukset huomioidaan haun jatkuessa.






Takaisin »
© Opastin • Neuvonta- ja ohjauspalvelu
Yhteystiedot
Intra


Opastin-palvelun ovat tuottaneet Opin Ovi Keski-Pohjanmaalla ja Opin Ovi SME -hankkeet. Hankkeet on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston ja valtion tuella.